sunnuntai 30. toukokuuta 2010

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Päivän asu

Pitää minunkin kokeilla, kun niin moni bloggaaja esittelee päivän asujaan... :) en vaan ymmärrä miten he ottavat kuvansa. Ensimmäiset yritykset on aika kehnoja, mutta jonkinlaisen käsityksen varmaan saatte!

Aamulla oli aurinkoinen keli, joten uudet kirppikseltä löytyneet pellavabyysat yhdistin Skotlannin matkalta ostettuun kesämekkoon(White stuff -kaupasta).

Kesän tullen olen taas käyttänyt Nepalin matkalta ostettuja etnokkaita koruja ja viime kesänä Hietsusta löytynyttä olkikassia (vain 2 euroa...) ja puoltoistavuotta vanhoja camperin avokkaita, jotka on niin mukavat, kuten kuvasta näkyy...














































Ihana illallinen Kuurnassa

Eilen kävimme miehen kanssa synttäri-illallisella ravintola Kuurnassa, Meritullinkadulla Krunikassa. Kertakaikkisen täydellinen ateria ja miljöö. Ravintola on melko pieni, tyyliltään pelkistetty. Ravintolan tuolit ovat kirppiksiltä kerättyjä mustankuluneita 50-60-luvun pinnatuoleja, katto on kuluneella betonilla, oven edessä raskas punainen samettiverho, karua, mutta viehättävää. Keittiö on ravintolan takaosassa, ikäänkuin korokkeella, kokit ja apulaiset näkyvät asiakkaille.
Ruoka oli niin herkullista ja suussasulavaa.
Lista vaihtuu viikoittain ja tarjolla on aina kauden tuotteita.
Minun menuni oli:
Paimion parsaa, sitruuna, oliiviöljyä ja parmesaanityyppistä juustoa
Paistettua kuhaa ja rissonia, fenkolia, tilliä
Keitettyä raparperia, keksimurua ja vaniljasorbettia

Paimion parsa on nimensä mukaan Paimiosta, ohutta, upean vihreää herkkua (niin paljon parempaa kuin kaupan ulkolaiset, kovat paksut parsat...), kuha oli pinnaltaan mukavan rapea, rissoni uusi tuttavuus, sellaista riisinnäköistä pastaa! Jälkkäri vei kielen mennessään. Raparperit ovat nyt parhaimmillaan, vielä ohuita ja kirpsakoita, makean sorbetin kanssa ja voikeksimurun kanssa hyvä yhdistelmä.
Otimme juomaksi halvimman valkkarin, espanjalaisen Mocén Verdejon 2008, joka maistui kypsiltä hedelmiltä ja Espanjan keltaiselta lämpimältä illalta...
Kuvia ei nyt ole, mutta kurkatkaa ravintolan nettisivuille http://www.kuurna.fi/
Ja niin, palvelu oli ok, ei mitään ihmeellistä pokkurointia eikä huonoakaan, musiikki sai täyden kympin: suomalaisia tangoja ja muita iskelmiä, varmaan joku olavivirrantaivastaavan levy!
Tunnelma kuin Kaurismäen elokuvassa!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lemon ripple tarte à la Jamie


Tätä on kuulkaas väännetty tuntitolkulla. Kuvauksen aikana sitruuna-vadelmatäyte vielä hyllyi, joten torttu on vielä hyytymässä jääkaapissa... Täyte maistuu aivan ihanalle, kerron lisää kokonaisuudesta myöhemmin...

---
...
Torttu on herkullista! Pohja paistettiin erillään (vaati yli tunnin valmistelun ja jäähdyttämisen jääkaapissa!). Täyte on keitetty kattilassa munista, vaniljasta, sitruunankuoresta, sokerista ja voista! Vadelmasössö lisättiin lopussa. Kokonaisuudessaan torttu imaisi 500 grammaa suolatonta voita ja varmaan 7 kananmunaa... :D! Suolaton voi on mulle tuntematon juttu. Sitä käytetään mm. ranskalaisissa resepteissä. Me suomalaiset olemme tottuneet voilla leivottuun, ja ennen kaikkea, suolaisen voin makuun, esimerkiksi just tuommoisissa murovoitaikinapohjissa. Siksi tämän sitruunatortun pohja oli vähän mauton, mutta onneksi täyte oli särmikkään sitruunainen ja vaniljaisen pyöreä!
Vielä on pieni slice jäljellä... Annan toki ohjeen jos haluat kokeilla!


Kommentointi Mariankadulla

onnistuu ilman rekisteröitymistä :)

Kirppislöytöjä

Sunnuntai, aaah, joskus yhden aikaan pyöräiltiin Hietsun kirppiselle, t-paidoissa hampaat kalisten... Myyntipöydät näyttivät jo tyhjiltä, mutta viimein löytyi kivoja perusvaatteita. Vilan harmaa pitkä villapaita, Leviksen farkkuhame, pitämättömät Leen mustat pillifarkut ja H&M:n valkoiset pellavahousut - sovittamatta mukaan kympillä. Villapaidan vedin heti ylleni ja on tosi hyvä. Äsken sovitin loput vaatteet ja kaikki ovat sopivia! Pellavahousut tarvitsevat vaan valkaisuainetta. :)! H&M:n raitainen helletoppi ja oranssi-violetti-huivi maksoivat yhteensä euron.



Sitten matka jatkui Ullanlinnan rantaan Kanuuna-kirppikselle. Siellä on paljon vintage-vaatteita, mutta niistä ei löytynyt etsimääni mekkoa tuleviin kesähäihin. Eurolla ostin jollekin kavereiden lapsukaisista hellehaalarin, jota Teppo tässä alla esittelee ;).


Nämä upeat Gaborit löytyivät Rauman lomalla SPR:n kirpputorilta seitsemällä eurolla. Ulkoilutin niitä keskiviikkona RSO:n konsertissa ja korkolaput ovat jääneet jonnekin kodin ja Finlandiatalon välille... Onneksi ei menneet korot pahemmin pilalle. Aika makeet vai mitä?!



torstai 20. toukokuuta 2010

Sticky Chicken à la Jamie

Nappasin kuvan Jamie Oliverin lehden kuukausimenusta, kun launtain kanaruoka sai veden kielelle! Kokeilkaas ja kommentoikaa :)!






Turkoosi torstai





Tänään on siivottu, jotta huomenna voisi aloittaa viikonlopun rauhallisin mielin siistissä kämpässä! Jes! Kävin tänään ostamassa yrttitaimia. Keittiön ikkunalla on nyt kahta laatua minttua ja parvekebasilikaa! Toivottavasti menestyvät! Turkoosi ja "maastonvihreä" rakuruukku ovat miehen tuliaisia Anthropologie-kaupasta, josta kerroin aiemmin.

Vintillä on lojunut entiseltä asukkaalta jäänyt aikaa nähnyt arkku. Haimme sen alas, putsasin ja kiinnitettiin kansi paikoilleen. Nurkissa lojuneet käsilaukut ja kauppakassit saivat siitä uuden kodin. Arkussa on samaa värimaailmaa ja rustiikkia kuin yrttiruukussa...



Kolmas turkoosi on ihana grafiikan työ, jonka ostin joskus talvella Helsingin taidegraafikoiden Grafoteekista Korkeavuorenkadulta. Se on Nina Katailan käsialaa vuodelta 2008.


maanantai 17. toukokuuta 2010

Matto kuin mansikka







Eteinen kaipasi väriä ja myös stopparia hiekalle yms... Rauman reissulta löytyi tämä iloinen lankamatto, kaupasta nimeltä Matto-Rauma, ja ystäväni tinki paikalliseen tapaan vielä 15 euron alennuksenkin... Laitan paremman kuva, kunhan saan siivottua eteisen parempaan kesäkuosiin.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Merihenkistä


Olin muutama viikko sitten työmatkalla Tukholmassa ja ehdin poikkeamaan H&M Homessa. Semmoinen on kaiketi tullut/tulossa nyt tänne Helsinkiin. Kaupassa oli hauska konsepti. Tuotteet oli sisustettu yhteen suureen tilaan, jossa oli keskellä mm. piknik-pöytä kattauksineen ja pellavaliinoineen, seinille oli ripustettu verhoja ja tyynyjä kauniisti teemoittain. Yhdellä seinällä oli lokerikko, jossa jokaisesta tuotteesta oli kuvallisia magneetteja ja näitä magneetteja kerättiin "metallitarjottimelle", jonka kanssa käveltiin sitten kassalle "tilaamaan"! Vad roligt!

Tein hajanaisia heräteostoksia: Mukaan lähti pinkki kukallinen piknik-viltti, jossa on erittäin käytännöllinen muovipohja ;), punainen "mainosjulistemainen" kylppärin matto ja kuvassa esittelyssä merihenkinen pyykkisäkki! Pyykkisäkkinä se ei toiminut alkuunkaan, koska ei ole koukkua, johon sen ripustaisi... mutta ison tyynyn päällisenä ihan hauska! Ja sopii Umin seuraan!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Oleta pyöreä tuoli

Kirja Eero Aarnion 60-luvun tuotannosta löytyi Taidehallin alennusmyynneistä. Aarniosta kertovaan näyttelyyn kirjoitettu teos tuli tutuksi kun tein gradua. On kiva saada tämä värikäs ja kiinnostava kirja omaksi ja hintakin oli vain 10 euroa!

Tässä teille muutama makupala:

(kuvat kirjasta Oleta pyöreä tuoli, Eero Aarnion 60-luku, Helsingin taidehallin julkaisuja 2003.)



Itse muotoilija ongella vihreällä pastillilla!

Äiti ruokkii lapset ja isi nauttii virvokkeita terassilla... ;)
Tyylipuhdasta ja ruskeaa kuuskyt-lukua!


Meidän pastilli




Taidehallissa



Kävin Taidehallissa katsomassa näyttelyn Isä, poika ja Pyhäjärvi, joka oli auki viimeistä päivää. Olin kuullut ja lukenut näyttelystä paljon positiivista ja pidin siitä itsekin. Taiteilijana, kuvanveistäjänä, on varmasti ainutlaatuista tehdä näyttely Taidehalliin. Tila on korkea, valoisa, monumentaalinen, ja antaa mahdollisuudet oikeastaan mihin vaan. Veistosten koko ja tilan täydellinen hyödyntäminen oli vaikuttavaa. Eniten pidin Hanna Jaanisoon töistä. Irtokarkeista kyhätty "lasimaalaus" Silenzio säteili hämärässä hallissa.


tuliaisia Amerikasta




Sain mieheltäni tosi kivat tuliaiset Amerikasta! Hän oli löytänyt minulle pitkään etsimäni hellehatun, jossa on kunnon kokoinen lieri! Hattu on kaupasta nimeltä Anthropologie, josta voisin kyllä toivoa lisääkin vaatteita, koruja ja kenkiä... tsekatkaapas.. :)

Pastellisävyiset Harvard-bokserit ovat ihanan pehmeää flanellia. Täydelliset kotipöksyt kesäksi!



torstai 6. toukokuuta 2010

Ensimmäinen bloggaus Mariankadulla

Hei sinä,

Olen jo pitkään ihaillut kodinsisustus-, muoti- ja designblogeja ja nyt on aika perustaa oma! Haluan jakaa kanssasi kauniita tavaroita, vaatteita, löytöjä, asioita ja ajatuksia - sellaisia joista itse pidän ja joista uskon sinunkin pitävän, jotka kutkuttavat mielessä ja joista tekee mieli vähän hössöttää ja hihkua.. :)

Toivottavasti viihdyt Mariankadulla!